Iloisia uutisia! Mehiläisten ja tarhureiden aherrus on viimein tiivistynyt kullankeltaiseen, notkeaan muotoon -elikkä moneksi purkiksi makeaa sadonkorjuuhunajaa!

Oman osansa sadosta pääsee itse kukin herkkusuu lunastamaan vaikkapa kahdeksastoista Heinäkuuta järjestettäviltä Kurun markkinoilta, mistä myyntikärrymme voi tunnistaa "Tällä viikolla kerätty!" ja  "Hunajaa Kurusta!" hihkuvista kylteistä.

IMG_2319.jpg

Ne eivät tosiaankaan valehtele! Tämä lähihunaja on siirtynyt suoraan pesistä purkkeihin, ilman välivaiheita, tai säilömistä -ja sen tuottaneet mehiläiset ovat pörränneet juurikin Kurun liepeillä, lähialueiden niittyjen kukista ravintonsa hakien! Näin ollen voimme ylpeänä todeta kauppatavaramme olevan paitsi paikallista, myös ns. "juoksevaa kultaa" sen kaikkein ravinteikkaimassa ja parasta tekevimmässä muodossa. Käsittelemättömänä se nimittäin on onnistunut säilyttämään jkaikki luontaiset ravintoaineensa ja siitepölyhiukkasensa. Kullankeltaisen hunajan pinnalle, purkin pohjalta nousseet mehiläis- ja kittivaha, sekä siitepölyhiukkaset voi toki myös kauhaista sivuunkin, jolleivat -kylläkin hyvää tekevät- hiput teekupin pohjalla miellytä! Kukin nauttikoon hunajansa tavallaan. Näin kesäaikaan, sen ollessa vielä tuoretta ja erityisen notkeaa, suosittelemme kokeilemaan eritoten kermaisen bulgarianjugurtun ja mansikoiden kruununa! ;)

Tervetuloa maistamaan ja hakemaan osuutesi kesän sadosta! Toivotamme kaikille lämpimiä päiviä ja makeita hetkiä!

IMG_2337.jpg

IMG_2293.jpg

IMG_2331.jpg

IMG_2351.jpg

IMG_9301.jpg

Lotta. L